Hesburger on ilmoittanut lopettavansa toimintansa Venäjällä maaliskuun alussa. Hesburgerin kaikkien omien ravintoloiden ovet sulkeutuvat Venäjällä huhtikuun puolivälin ja huhtikuun viimeisen päivän välisenä aikana. Paikallisille yrittäjille on

”Hesburger suunnittelee vetäytymistä Venäjän liiketoiminnoista. Pahoittelen samalla ristiriitaista kommenttia Turun Sanomissa, mutta Hesburger teki jo viime viikolla päätöksen siitä, että se suunnittelee vetäytymistä. Suunnittelutyö on

Ravintolatukku-palvelu tarjoaa nopeutta ja joustavuutta tukkutoimituksiin ravintolan arjen sujuvoittamiseksi sekä ravintolan varastoon sidotun pääoman pienentämiseksi. Tästä päivästä lähtien palvelu on tarjolla Lahden, Turun ja Tampereen

Maailman ensimmäistä WEGAN-konttiravintola sai teippaukset viime yönä. Ruokayhteisö WEGANissa kokkeja on ympäri maailman. He kehittävät sekasyöjillekin maistuvaa kasvisruokaa. Kasviswrappeja Lontoon sykkeestä ja smoothieta Australian auringon

Aalto-yliopisto Töölön rakennukseen helmikuussa 2021 avautuneen Ravintola Töölön tarina on ollut eläväinen kevään aikana. Ravintola on avattu ja suljettu kolme kertaa koronarajoitusten sekä ravintolasulun johdosta.

Kuluva kesälomakausi ja kotimaanmatkailun suosion kasvu lisäävät asiointia myös liikenneasemilla. Neste selvitti kesäkuussa 2021 suomalaisten autoilijoiden lempiruokia ja -juomia tien päällä liikkuessa. Tutut klassikkovaihtoehdot ovat

Hampurilaisketju Rollsin sovellus on kesäkuun alusta alkaen ladattavissa sekä Applen että Googlen sovelluskaupoista. Ensimmäisessä vaiheessa sovelluksesta löytyvät Rollsit yhteystietoineen sekä mahdollisuus tilata Rollsin tuotteita valmiiksi

Evelina yhteistyöhön Taco Bellin kanssa. Kuva: Viivi Huuska. Artisti Evelina on suunnittelut Taco Bellille oman nimikkoaterian, joka on myynnissä kesäkuun ajan Suomen Taco Bell -ravintoloissa.

Sodexon ravintola Foodhub haluaa olla vastuullisuudessa askeleen muita edellä. Ravintolan omissa tiloissa toimii kasvihuone Greenhub, josta saadaan tarpeita ravintolan lounastarjontaan. Espoossa Keilaniemen kampuksella sijaitseva Foodhub
Kuva: Henry’s Pub Kuopion keskustassa vuodesta 1970 olohuoneen jatkeena ja paikallisena livemusiikin mekkana toiminut Henry’s Pub lopettaa toimintansa. Ensimmäiset vuosikymmenet tuoppeja nautittiin Henkassa lähinnä laulun ja